Siirry pääsisältöön

Et ole trans ilman dysforiaa, koita kestää

Jälleen kerran törmäsin netissä transmeds/truscumeista ja transpolijärjestelmästä vollottavaan idealistiin, jonka postauksen olisin voinut jättää lukemattakin. Ihminen on kuitenkin tunnetusti utelias eläin, jotenka käytin aikani koko setin lukemiseen ja nyt haluaisin vuorostani päästä taas kerran kritisoimaan siinä esiintynyttä ajattelumallia. Uskon, että tilanne on aikaslailla tasapeli meidän kohdalla, sillä bloggaaja oli omassa litaniassaan todennut minut ja kaikki tavallani ajattelevat muut kehodysforiset, perinteiset transsukupuoliset "portinvartijoiksi", joiden toiminta on vahingollista koko  transyhteisölle. Ensinnäkin, saanen huomauttaa heille, ketkä eivät vielä tiedä tästä: transsukupuolinen voi olla vaikkei kuuluisi transyhteisöön, siis sillä tavalla, että pyörisi aktiivisesti mukana nykytransaktivismitoiminnassa ja julistaisi kovaan ääneen Narinkkatorilla muiden sjw-somettajien kanssa kuinka koko sukupuolijärjestelmä pitäisi paskoa atomeiksi päin asfalttia.

Olen myös viime aikoina törmännyt erityisen paljon cissukupuolisiin ihmisiin, ketkä myös tiedostavat tämän faktan eivätkä oleta, että vaan koska olet trans ja ehkä vasta käyt prosessiasi läpi, olisit tämä kaikkien tuntema meemihahmo, kuka on mimosanherkkä sielu ja ahdistuu esim. kaikesta. 

Tyyppi kertoo postauksessaan myös kokemuksestaan nettikiusaamiseen liittyen, joten en mainitse suoraan kuka on kyseessä enkä linkkaa hänen blogiaan tänne. Minut on kasvatettu sellaisella mentaliteetilla, että toista kohtaan olisi hyvä olla ainakin perusasiallinen, silloinkin kun vastapuoli itse ei edes yrittäisi ymmärtää vaan lyttää sinut ja kaltaisesi perusteellisesti. Aivan kuten tämä aktivisti tekeekin. Tämän tarkoituksena ei ole lietsoa vihaa ketään yksittäistä henkilöä kohtaan vaan yksinkertaisesti jatkaa samasta aiheesta, joskin täysin eri näkökulmasta.

Dysforisia transihmisiä, aka transmeds-ja truscum-nimityksilläkin tunnettuja syyllistetään ennen kaikkea siitä, että he ovat sitä mieltä ettei ilman dysforiaa voi olla trans. Mielestäni täysin päätöntä, sillä transsukupuolisuuden koko ydinhän on nimenomaan invalidisoiva dysforia, eikä tämä monia vituttava fakta poistu sillä, että väitetään sen medikalisoivan transsukupuolisuutta. Jos et koe dysforiaa, miksi olisit yhtään mitään muuta kuin miksi sinut on syntymäsi aikana määritelty? Tai jos haluat hakeutua lääketieteellisiin korjaushoitoihin, mutta et koe dysforiaa: miksi olet korjaamassa jotain mikä ei ole rikki? Henkilökohtaisesti ns. dysforittomat transsukupuoliset näyttäytyvät itselle juurikin sjw-lumihiutaleina, joille transeus on jonkinlainen statement-symboli, sellainen samanlainen tapa tuoda persoonaa esiin kuin vaikkapa tietynlainen pukeutumistyyli. Voisin omalta osaltani kysyä näiltä ihmisiltä: jos minä "truscumina" medikalisoin transsukupuolisuutta, miksi teidän täytyy omalta osaltanne saada koko homma näyttämään pellesirkukselta?

Postauksessa esiintynyt väite, että "transmeds/truscum-ihmiset yrittävät saada muut uskomaan, että pitää kärsiä ollakseen trans" on myös vähintäänkin erikoinen näkökulma. Millä tavalla transsukupuolisuus ei ole kärsimystä? Niin kauan kun olen transaktivistien toimintaa yhtään missään mittakaavassa seurannut, en ole vieläkään keksinyt mitä hienoa siinä on tai miksi minunkin pitäisi olla siitä jollain tavalla ylpeä.

Oma lukunsa on dysforiattomien transihmisten lähtö prosessiin, josta löytyy varsinkin englanniksi yhtä sun toista luettavaa ja nähtävää. Erittäin surullista sellaista. Yksi esimerkkitapaus on Cass Bliss, "The Period Prince"-nimelläkin tunnettu amerikkalainen muunsukupuoliseksi itsensä määrittelevä somevaikuttaja. Tyyppi kampanjoi näkyvästi "kuukautisseksismiä" vastaan, mutta kuinkas ollakkaan, päätyikin itse hakeutumaan testosteronihoitohin. Jenkeissä on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa saada lääketieteelliset transhoidot aloitettua ja tämä karu tosiasia selittää mm. korkeammat katujaluvut kuin mitä esimerkiksi Suomessa on. Ei mitenkään yllättävää, kun seulan läpi pääsee porukkaa, jolle ei todellakaan kuuluisi kirjoittaa reseptejä tai lähetteitä yhtään mihinkään. Noh, edellämainittu somevaikuttaja oli hormonihoidostaan innoissaan ennen kuin totuus iski päin näköä: jos vetää mieshormonia niin etpäs kykene valitsemaan itsellesi vain niitä vaikutuksia, joita itsellesi haluat. En lähde sen kummemmin selostamaan stooria, mutta kannattaa tsekata Kalvin Garrahin, tunnetun transaktivismikriittisen tubettajan video keissistä. Juuri tässä on hieno esimerkki miten voi käydä, jos dysforittomat transihmiset ja "transihmiset" pääsevät hoitoihin, jotka eivät heille kuulu. Kyse ei ole medikalisoinnista vaan vittu suojelusta!

Toki tiedostan etteivät kaikki dysforiattomat ja/tai ei-binäärisiksi itsensä määrittelevät henkilöt halua prosessiin, mutta tämäkin toisaalta herättää hämmennystä. Mikäli sinussa ei ole fiksattavaa, miksi ratsastat transidentiteetilläsi enemmän kuin kukaan keskiverto transsukupuolinen? Tätähän moni someaktivisti yrittää selittää ettei halua "alistua cisnormatiivisiin käsitykseen sukupuolesta", joka nyt on selittämättäkin silkkaa huttua. En tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa, kun aikuinen ihminen väittää täysin epäironisesti moista paskaa. Kuinka pilvilinnassa pitää elää, jotta voi uskoa vakaasti ettei yli 99,9% prosenttia vastaantulevista ihmisistä tulkitse sinua esim. naiseksi, jos näytät ja kuulostat naiselta? Sukupuolen olettaminen ei ole mikään asetus, jonka voi kytkeä pois halutessaan vaan se on koodattu liskoaivoihimme kuten kaikilla muillakin eläinlajeilla. Bloggaaja nostaa esiin tekstissään myös huolensa, että transyhteisössäkin ajatellaan, että binäärisen transsukupuolisen olisi jotenkin pakko mennä läpi ja olla mahdollisimman stereotyyppisella tavalla mies tai nainen. Tämä on ennen kieltämättä pitänyt paikkaansa, mutta kokemuksestani tiedän ettei esim. transpoleilla todellakaan ajatella enää näin.

Minä olen tämänhetkisen ulkomuotoni perusteella korkeintaan maskuliinisempi nainen, kuljen ihmisten ilmoilla guyliner silmillä enkä todellakaan vastaa stereotyyppista kuvaa autoja rassaavasta bensalenkkarista. Transpolilla tämä otettiin ymmärtäen vastaan eikä kyseenalaistettu miehuuttani missään kohtaa - edes silloin, kun puhuin homoudestani. Eivät kaikki cissukupuolisetkaan vastaa täydellisesti stereotyyppista kuvaa miehestä tai naisesta ja siksi on omituista väittää transyhteisön poikkeavan radikaalisti tästä jotenkin ajatusmaailmaltaan.

Lopuksi vielä muutama sanani transpolijärjestelmästä, kun bloggaaja-aktivisti nosti tämänkin aiheen esille - totta kai. Systeemi on kuulemma meidän transsukupuolisten ja sukupuolikokemuksemme välissä "portinvartioimassa". Ei ole ensimmäinen kerta, kun törmään ajatusmaailmaan, jossa transpolit ja siellä työskentelevät lääketieteen ammattilaiset kuvataan hirviöinä. Minusta on vastenmielistä kuinka voi yleistää transpolilla asioinnin halventaviin kysymyksiin vastaamiseksi ja puhua tutkimusjaksosta yleisesti näyttämölle astelemisena. En tiedä kummalla polilla bloggaaja on asioinut, mutta itselläni on vain ja ainoastaan positiivisia muistoja transpolilta ellei pitkää aikojen odottelua lasketa. Transpolikokemuksistani voi lukea lisää täältä ja täältä. Jos hakeudut prosessiin, mitä oletat sinulta siellä kysyttävän? Lääkäri ei kysele sinulta esim. seksielämästäsi, koska hän on utelias täti tai setä vaan koska hän yrittää kartoittaa kuinka paha juuri sinun dysforiasi on. On todella typerää valmistautua käymään tutkimusjaksollaan läpi elämäänsä, jos ei halua puhua henkilökohtaisista aiheista.

Tutkimusjaksossa ei ole kyse kuin dysforian kartoittamisesta, eikä "mielenterveyden, sukupuolikokemuksen, seksuaalisuuden tai ihmisyyden kyseenalaistamisessa".  Toisaalta on ymmärrettävää miksei transpoli päästä noin vaan mahdollisiin hoitoihin vaan haluaa ensin poissulkea mielenterveysongelmat. Sukupuolikokemusta kun ei voi mitata millään laitteella tai analysoimalla eritteistä.

Rasauttavin mielipide bloggaajalta postauksessa oli transpolin syyttäminen hoitojen antamisesta sukupuoleemme eikä dysforiaamme - jälleen kerran kirjoittajasta huokuu mentaliteetti, että kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat lähtökohtaisesti sortajia ja erityisesti transpolin henkilökunta. Mielenkiintoisinta tässä on se, että kaikki transpolijärjestelmästä valittavat kyllä mielellään ottavat vastaan hoitoja, mikäli niitä heille tarjotaan. Tähän kulminoituukin mielestäni sjw-someaktivistien olennainen ongelma: toisaalta he uhoavat kuinka eivät suostu alistumaan cisnormatiivisiin transhoitoihin, joilla hoidetaan sukupuolen ulkonäköä eikä dysforiaa, mutta samaan aikaan julistavat ettei mitään dysforiaa edes tarvita ollakseen trans. Unohtamatta sitä, että selkeästi uskovat naiivina transhoitojen ratkaisevan kaikki ongelmat ja poistavan mahdollisen dysforian kokonaan. Transhoitojen vaikutus on lieventää dysforiaa eikä kukaan transpolillakaan peräänkuuluta, että ne muka vapauttaisivat siitä kokonaan.

Olisiko aktivistien nyt korkea aika katsoa peiliin ja miettiä mahtaisiko omassa asenteessa olla jotain korjattavaa, jos päässä pyörii 24/7 varma ajatus, että kaikki ympärillä olevat haluavat heille pahaa? Ei, ongelmat kokemastaan sorrosta ja "sorrosta" eivät myöskään ratkea sillä, että leimataan osa yhteisöstä transmeds:iksi/truscumiksi ja yritetään perustella omat yhyy, yksityisasioihini puututaan-tason näkemykset tunteisiin vetoavilla selityksillä.